matkat

Travel bucket list

marraskuuta 21, 2017


Kylmä, lunta sataa ja pimeetä!
Tän kaiken keskellä sitä toivoisi, että voisi olla jossain lämpimässä just nyt. Mä oon kovaan tahtiin katsonut matkoja eri paikkoihin ja tiedän että kiusaan vaan itseäni sillä, koska ennen kesää ei pääse matkustamaan oikein minnekkään. Seitsemän kuukautta pitäisi vielä odottaa!
Talvisin on kuitenkin paras aika haaveilla uusista tulevista matkoista, joten päätin koota oman travel bucket listan, jossa selviää kohteet minne haluaisin tulevaisuudessa matkustaa.

kaikki kuvat googlen kuvahausta.

Turkki

Laskin Turkin tähän mukaan siitä huolimatta, että oon monesti sinne matkustanut, koska kuitenkin Turkissa on vielä niin paljon nähtävää ja monia paikkoja johon haluan matkustaa. Mm. Kappadokia on yks johon haluan päästä nyt tulevana kesänä. Maisemat ja luolahotellit! En malta odottaa päästä yöpymään sellaisessa!

 Kreikka

Kreikka on toinen johon haluaisin mennä. Meillä on siellä sukulaisia ja syksyllä juuri syntynyt pikkuserkku, joka on Ronia muutaman kuukauden nuorempi. Heitä olisi kiva tavata ja Kreikka itsessään kiinnostaa myös tosi paljon. Rantalomat on enemmän mun makuun ja löysin aurinkomatkojen kautta Lefkasin,  joka kiinnostaisi. Olen kuullut, että kyseinen lomakohde on mukava ja rauhallinen paikka, jonka uskon olevan täydellinen lomapaikka meidän pienelle perheelle. 

 Islanti

Islanti kiehtoo sen maisemista, jäätiköistä ja kuumista lähteistä. Siinä olisi erinomainen lomapaikka päästä vaeltamaan ja tekemään jotain uutta ja erilaista.

 Japani

 Oon aina ollut kiinnostunut Japanin kulttuurista, ruoasta ja temppeleistä! Mä toivon ja kovasti haluaisin, että jossain vaiheessa elämää pääsisi matkustamaan paikan päälle ja tutustumaan vielä enemmän.

Italia 
 

 Tämä ois mulle ja Caferille ihan huikee lomapaikka käydä tutustumassa enemmän historiaan ja päästä näkemään niitä paikkoja mitä on vielä jäljellä. Me ollaan ihan hulluna kaikkiin Italian historian toimintaleffoihin, jotka kertoo minkälaista oli siihen aikaan. Pompeii on kyllä yksi niistä kohteista johon tulevaisuudessa kyllä mennään ehdottomasti.

 Monia muita paikkoja löytyy kyllä, mutta nämä on ensimmäisenä mielessä johon haluaisin matkustaa!  Onko teillä muilla vielä tietoa tulevista lomamatkoista, joita olette odottaneet pitkään? :)

perhe

Yllätyksiä, onnistumisia ja ensimmäinen isänpäivä

marraskuuta 16, 2017

Viime viikko meni aivan älyttömän nopeesti ja tekemistä riitti.
Cafer on oppinut todella nopeasti suomea ja hänen opettajakin on sen huomannut. Nimittäin Caferin opettaja sanoi, että olisi kuuden kuukauden päästä valmis siirtymään oppisopimukseen. En voisi olla yhtään ylpeämpi.

Halusin järjestää pienen yllätyksen Caferille tästä hyvästä, kuinka reipas hän on ja kuinka paljon hän tekee meidän perheen eteen.
Tuli helmikuussa Suomeen, sai oleskeluluvan, syksyllä koulupaikan, kahden päivän päästä hän on ollut vasta kaksi kuukautta koulussa ja kuuden kuukauden päästä olisi jo valmis siirtymään oppisopimukseen.

Me ei olla ehditty tänä vuonna oikein matkustella minnekkään, joten varasin yllätykseksi päiväristeilyn viime lauantaille Tallinnaan. Cafer luuli, että ollaan menossa Helsinkiin viettämään päivää ja sai vasta satamassa tietää, että ollaan menossa Viroon.



Tallinnaan saavuttua meillä oli maissa aikaa n. kolme ja puolituntia. Siinä ajassa käytiin mm. pyörähtämässä vanhassa kaupungissa,  kiertelemässä kaupoilla ja syömässä. Tallinnan reissu meni hyvin, vaikka sää aluksi olikin huono. Tää pieni reissu teki meille molemmille ihan hyvää ja molemmat oli tyytyväisiä, kun päästiin kotia takaisin.


 Sunnuntaina Isänpäivänä vietettiin Caferin ensimmäistä isänpäivää. Lahjaksi tehtiin Ronin kanssa taulu ja sen lisäksi leivoin kakun. Maalattiin kädet ja jalat sekä kirjoitettiin Kurdin kielellä onnittelut isänpäivästä. Taulun tekeminen ei mennyt, kuin olin suunnitellut. En tienny, että se olisi niin vaikeaa neljän kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Kaikesta huolimatta taulusta tuli hieno ja Cafer tykkäsi erittäin paljon. Oreo-suklaakakun ulkonäkö ei ollut niin hieno, että siitä olisi voinut julkaista kuvaa, mutta maku oli silti tosi hyvä. :D  Kakun ohjeen löysin täältä.


Siinä isä ja poika kuvassa isänpäivälahjan kera. ♥

raskaus

Vaikea odotusaika ja synnytys

marraskuuta 01, 2017

Jokaisen raskaus on erilainen. On helppoja sekä vaikeita, mutta mun oli yksi niistä vaikeista.

Raskauden arvasin heti oireista, joita esiintyi jo ennen plussaamista. Ne kuitenkin meni ohi rv 7 paikkeilla. Viikko eteenpäin ja olin usein halaamassa vessanpönttöä. Mulla todetettiin hyperemeesi eli vaikea ja voimakas raskauspahoinvointi. Pahoinvointi kesti ihan raskauden loppuun asti, mutta se pahin oli rv 8 noin rv 24 asti. Monet kerrat jouduin tiputukseen, kun ei vaan mikään pysynyt sisällä.


Mä en mitään muuta tehnyt, kun oksentanut. Töissä oli erittäin vaikea olla, sai aina välillä käydä halaamassa pönttöä ja heti jatkaan siitä töitä. Alkuraskaudessa ei painoa tullut ollenkaan vaan päinvastoin. Lähti heti melkein kuusi kiloa. Vasta loppuraskaudessa painoa alkoi tulla turvotuksen kera. Työt lopetin , kun oli n. kuukausi laskettuun aikaan. Olo oli jo niin tukala. Missään asenossa ei ollut mukava olla, vaikka kuinka yritti löytää sitä hyvää asentoa.


Raskaus meni yli ja eikä se ikinä käynnistynyt itsestään. Kävin pitkillä kävelyillä, ravasin rappusia. Mikään ei auttanut. Sain käynnistysajan kun raskaus oli 2 viikkoa yli. Toivoin kovasti, että synnytys alkaisi ennen käynnistystä. Synnytyksen käynnistäminen oli rankka ja pitkä. Aluksi kaikki näytti siltä, että alkaisi tapahtua, eikä menisi pitkään. Toisin kävi. Ennen pojan syntymää oli jatkuvasti erilaisia ongelmia. Ei omia supistuksia ollenkaan, verenpaine nousi sekä tulehdusarvot. Tulehdus huomattiin jo toisena päivänä, eikä mitään tehty. Mietittiin sektiota ja pitkitettiin. " Tunnin päästä jos ei tapahdu mitään niin sitten. " Sen jälkeen vain lisää tunteja toisensa perään.. Kolmantena päivänä käynnistämisestä poika syntyi. Tulehdusarvot mulla oli 190 ja nousi siitä sitten vielä 218. Pojassa oli selviä merkkejä tulehduksesta, mutta sanottiin että iho vain ärtynyt. Sen jälkeen kun oli tulehdusarvot noussut todella korkealle alettiin vasta tutkimaan poikaa. Hänellä oli tulehdusarvot 219 ja kiidätettiin lastenosastolle hoitoon. Yritä siinä olla yksi yö ilman lasta ja kaikki sen takia kun kukaan ei tutkinut lasta kunnolla heti, vaikka tiedettiin mun tilanne ja pojan erittäin punottavat sekä turvonneet silmänaluset.  3 päivää kesti synnytys ja sen jälkeen 8 päivää osastolla.


Kaiken sen koettelun ja kokemisen jälkeen ei voi olla kuin kiitollinen, että loppujen lopuksi asiat alkoi mennä parempaan suuntaan ja nyt meillä on jo 4 kuukautta vanha pirteä poitsu.